KATI'S PET FARMIN ASUKKAAT
Lue lisää asukkaistamme Kati Kaamos- sonni Panda- pihalehmä Lehmis Silke Tuuli Twisteri & Marmori Lempi Pihka- koira Toivotar- vasikka
Kati
Olen tanakasti keski-ikäinen sairaanhoitaja, joka on kotoisin Espoon lähiöistä. Olen aina ollut eläinrakas ja samoin luonto on ollut lähellä sydäntäni liikunnan ohella, mutta vasta nelikymppisenä hokasin, että pääkaupunkiseudulla ei ole minulle mitään annettavaa ja päädyin ensin Pohjois-Suomeen, jossa oli hyvä olla ja elää tuntureiden kupeessa. Töitähän sairaanhoitajalle on tarjolla joka paikassa.
Joku elämästä kuitenkin vielä puuttui ja olo oli levoton, oma paikka oli edelleen hakusessa. Ensin tuli elämääni sekarotuinen koira Pihka ja melko pian Pihkan jälkeen myös mies, joka oli norjalainen maajussi Pohjois-Norjasta. Ampaisin Norjaan töihin rakkauden perässä ja sain elämäni ensimmäisen kontaktin nautoihin ja se oli rakkautta lähes ensi silmäyksellä.
Vuoteni Norjassa olivat elämäni vaikeimmat. Ei siksi, ettenkö olisi löytänyt paikkaani siellä, vaan siksi, että kumppanini oli menettänyt täysin tilansa hallinnan ja kamppaili jaksamisensa kanssa ja jouduin elämäni vaikeimpien paikkojen eteen ihan kaikilla tavoin.
Rakkaus meni menojaan, mutta naudat olivat valloittaneet sydämeni enkä voinut kuvitella, että lemmikkini tulisi saattaa teurasautoon, jolloin sai alkunsa yhden naisen taistelu tuulimyllyjä vastaan – ja päätin ottaa naudat kotiin Suomeen vanhenemaan kanssani.
Elämä kymmenen naudan kanssa ei ole helppoa eikä kulutonta ja olen ottanut niin suuren vastuun, joka on ajoittain lähes tukahduttavaa. Olen kuitenkin päättänyt, että teen kaikkeni, jotta unelmani yhteisestä elämästä onnistuisi ja mielelläni ottaisin muutaman lehmän lisää vanhainkotiini viettämään lokoisia päiviä.
Tässä on tekemistä ja välillä olen helisemässä, mutta yritän mennä eteenpäin päivä kerrallaan ja luoda unelmastani yhteisön, joka on samanhenkinen ja saisimme uusia lehmärakkaita ystäviä toteuttamaan tätä unelmaa.
Kaamos- härkä
Kaamos-sonni on syntynyt 4.11. 2020. Rodultaan Kaamos on Sidet Trønderfe- og Nordlandsfe, STN, eli Norjan lapinlehmä. Kaamos on Twisterin ensimmäinen ja ainoa jälkeläinen.
Kaamos oli syntyessään hiilenmusta, valkoinen sydän otsassaan. Hän oli onnellinen sonnivasikka ja sai kasvaa äitinsä hoteissa. Tämän johdosta Kaamos saattaa suhtautua vieraisiin ihmisiin epäluuloisesti, etenkin miehiin. Hän on varovainen eikä ole yhtä tottunut käsittelyyn, kuten hiehot ja lehmät, eli tässä on meillä työsarkaa, jota olemmekin jo alkaneet työstämään.
Kaamoksesta tuli härkä 1.6.2024 ja saman kesän lopulla elokuussa osa muuta porukkaa. Kaamos on Lempin kanssa lauman johtohahmo ja on elementissään lauman kaitsijana. Kaamos on leikkisä ja herkkä poika, joka rakastaa rapsutuksia ja harjaamista.
Kaamos on myös kovin kiintynyt rutiineihin, ja kun jokin niistä poikkeaa, ilmaisee hän sen selkeästi tyylillään sumutorven lailla siitä toitottaen. Naapuri Norjassakin kutsui Kaamosta trumpetiksi, koska Kaamos osaa vaatia huomiota ja ruokaa tarvittaessa erittäin äänekkäästi.
Panda- pihalehmä
Panda on syntynyt vuonna 2018.
Panda on minilehmä, rodultaan Norjan punainen.
Panda on aivan mahtavan ihana otus ja leikkisä, hellä ja kaikkea muutakin hyvää.
Valitettavasti Panda on kokonsa vuoksi kiusattu päälaumassa, jonka vuoksi hänellä on kontakti muihin, mutta paimenlanka pääryhmän ja Pandan välissä antaa hänelle mahdollisuuden olla rauhassa kiusaamiselta.
Vuonna 2025 heinäkuussa Panda sai kaverin Korpilahdelta, kun Iki-ihana, Jersey-mamma, muutti lehmien loppuelämän kotiin. Nyt nämä kaksi ovat erottamattomat.
Lehmis
Lehmis on syntynyt 23.11.2018
Lehmis on saanut nimensä siitä, kun se on väritykseltään jotenkin ’peruslehmä’, vaikka onkin rodultaan Norjan punainen.
Lehmis on hieman syrjäänvetäytyvä päälaumasta ja Lehmiksen löytääkin usein märehtimästä ihan jostain muualta kuin muut. Sellainen unelmoija. Lehmis tykkää kuitenkin kirmailusta ja loikkimisesta. Siitä huolimatta Lehmis ei ole ensimmäisenä sähköaitojen läpi juoksemassa, vaan useimmiten pysyy säyseästi aitojen sisällä.
Lehmis on ihan mun tyttö, vaikka ei niin kovasti rapsutteluista aina perusta. Ihana neito.
Silke
Silke *Silkki* on syntynyt 11.5.21 ja yksi laumani nuorimmista. Otin mukaan kaksi junioria, kun kaikki alkuperäiset omani eivät saaneet lähtölupaa Suomeen.
Rodultaan Silke on myös Norjan punainen. Silke on luonteeltaan rauhallinen, enemmän sivusta seuraaja kuin syliin tunkija. Tuumii, pohtii ja itsensä helposti sähköaidan läpi loihtii.
Silke rakastaa olla ulkona. On useimmiten viimeinen sisällä navetassa.
Tuuli
Tuuli on syntynyt 30.6.2021.
Tuuli on meidän nuorimmainen, Norjan punainen hänkin, vaikkei uskoisi. Tuulin valkeat kyljet olisivat hopeanväriset ellei hän pyörisi sonnassa, hiekassa ja turpeessa mielellään.
Tuuli on oikein sylihieho, aina hellyyttä ja rapsutuksia vailla.
Tuulilla on töpökorvat, kun vasikkana muut imivät tytön korvia.
Twisteri ja Marmori
Lapinlehmät Marmori (hieho) ja Twisteri (lehmä)
Nämä neidot ostin itselleni naapurilta, jonka lehmät karkasivat tilaltaan ja tulivat meille kylään. Kun autoin naapuria paimentamaan lehmät kotiinsa ja ihastelin hänen eläimiään, niin hän myi minulle heistä kaksi.
Nämä neidot ovat villejä, valppaita, älykkäitä ja vaistojensa varassa eläviä olentoja. Näiden luottamuksen voittamisen eteen joutuu tekemään lujasti töitä. Hyvä niin. Jahka luottavat, ovat maailman ihanimpia ja helliä eläimiä.
Lempi
Lempi on syntynyt 7.3.2020.
Rodultaan Lempi on Norwegian Red, eli Norjan punainen. Lempi on porukkani johtaja, joukon matriarkka.
Lempi oli minun aikanani ensimmäinen tilalla syntynyt vasikka ja kiintyi minuun kovin. Lempi on jääräpäinen, rohkea ja vaativa persoona.
Lempistä tuli äiti 21.5.2024, kun hänelle syntyi vasikka Toivotar. Lempi on huolehtiva ja hyvä äiti, joka edelleen antaa maitoa jo melkein kokoisekseen kasvaneelle vasikalleen.
Toivotar
Olipa kerran sonni-pojat Usko ja Toivo, jotka karkasivat pilttuustaan Norjassa 17.8.2003 lehmien ja
hiehojen laitumelle. Muutama tunti vapautta riitti; Toivotar sai alkunsa.
Toivotar on täysiverinen Norjan punainen ja pään muodoltaan aivan todennäköisen isänsä Toivon
näköinen, tästä tämä pippurisen lehmävasikan nimi.
Toivotar syntyi klo 4.45 21.5.2024 laitumelle 0-asteeseen ja sai samalla hetkellä kaksi äitiä: Lempi, joka
juottaa ja Lehmis, joka suojelee.
Toivotar on saanut elää elämänsä vapaana tilalla ja on todella luottavainen ihmisten suhteen. Samalla hän kuitenkin tulee toisinaan liiankin innokkaasti ilmaisemaan itseään, ja yritämmekin nyt opettaa jo isoksi kasvanutta lapsosta eroon tavasta tulla ja leikkisästi mutta vaativasti puskea ihmisiä ympärillään.
Minulle henkilökohtaisesti Toivotar on kovin tärkeä, koska en saanut Uskoa ja Toivoa mukaani, mutta niin vain lopulta
kuitenkin sain. Tyttö jää tänne ja kasvaa muun porukan mukana. Tämähän on hänen kotinsa, hänen laumansa on täällä.
Iki-ihana
Iki-Ihana syntyi 2011 joulukuussa lypsykarjapihattoomme ja kahden kuukauden ikäisenä lähti muiden vasikoiden tavoin Hiehohotelliin kasvamaan lypsylehmäksi. Takaisin kotinavettaan se tuli hieman alle kahden vuoden iässä ja tukevasti tiineenä. Ensimmäinen vasikka osottautui kuitenkin muumiovasikaksi. Iki-Ihanan kohtaloa pohdittiin ja lopulta päädyttiin ilmoittamaan teuraaksi. Teurasilmoitus kuitenkin peruttiin viime hetkillä sillä Iki-Ihana tulikin hyvään kiimaan ja päätettiin kokeilla vielä. Kauniit silmät ja suloinen olemus saivat heltymään. Tilan sonni astui ja tällä kertaa onnistuttiin. Viis siitä vaikka ensimmäinen tuotosvuosi oli mitä oli.
Niin alkoi lypsyura robottinavetassa. Vasikoita syntyi, maitoa tuli ja terveyden kanssa ei ollut suurempia ongelmia. Lypsävien lähdettyä viisi vuotta sitten tilalle tuli simmental-emoja. Iki-ihana jäi eläkkeelle ja toimi mummolehmänä simmentalvasikoille. Emot jättivät vasikat laitumella Iki-Ihanan huomaan joka paimensi pikkuisia. Jos joku piti saada laumasta eroon, eri peltolohkolle tai navettaan, Iki-Ihana toimi kuin paimenkoira näyttäen tietä mihin mennään, missä on veräjä. Vanhan ja viisaan jerseymme kunniaksi tehtiin tilalla toimivassa pienpanimossa myös nimikko-olut, Ihana Milk Stout.
Iki-ihanan kaverina on ollut enää yksi simmentalhieho joka lähtee pois syksyllä eikä hän pärjäisi ylämaan nautojen laumassa. Suru luopumisesta on ollut suuri eikä teuraaksi laittaminen ollut tämän lehmän kohdalla vaihtoehto. Onneksemme löysimme Katin jonka luota tämä sympaattinen ja suurisydäminen mummomme saa nyt loppuelämän kodin.
Pihka- koira
Koirani Pihka
Pihka on sekarotuinen koira, jonka kanssa ollaan yhdessä koettu jo jos ja vaikka mitä. Ollaan oikein GlobeTrottereita.
Pihkassa on monia rotuja, Lapin porokoiran värit ja Suomen pystykorvan korvat ja häntä. Pihka on minun silmäteräni. Ollaan hitsautuneita yhteen. Äänekkäitä olemme lisäksi molemmat.
Vilma- kissa
Vilma- kissa saapui farmille loppukesästä 2024 pienenä pentuna.
Vilma on todella seurallinen ja leikkisä kissa, joka mielellään ottaa osaa farmiarjen askareisiin. Wilma on pienikokoinen, mutta tehokas pikku-apulainen pitäessään hiiret kurissa.
Vilma otettiin taloon torjumaan jyrsijöitä ja tämän työn hän hoitaa perusteellisesti.
Valitettavasti saaliiksi joutuu myös oravat ja linnut, joten rakennamme neidolle ulkotarhan ja kulkee lenkeillä mukana hihnassa minun ja Pihkan kanssa.
Kiinnipitoajan on kissa visusti näin, mutta jos jyrsijäkanta vaatii, niin loppusyksystä pääsee ajoittain myös töihin.
Tämä kisa on todella vilkas ja ennakkoluuloton. Vilma ei tunnu pelkäävän mitään eikä ketään.
Vilma nukkuu joko kiipeilypuun pesässä tai emännän jaloissa.
Niin hyvälointeinen ja tervepäinen kissa, joka sopii tähän porukkaan kuin hanska käteen 💚
Sinäkin voit auttaa
Vapaaehtoiseksi Kati's pet farmille?
